Puoluekokousterveisiä Jyväskylästä
Oli hienoa saada olla mukana Helsingin Kokoomusyrittäjien edustajana Panun ja Soilen kanssa Kokoomuksen puoluekokouksessa Jyväskylässä.
Pääsimme keskustelemaan kaikkien varapuheenjohtajakisassa olleiden ehdokkaiden kanssa. Vakuutuimme erityisesti Karolina Partasesta, jonka puoliso toimii yrittäjänä. Pidimme myös tärkeänä, että saamme oman edustajan Uudeltamaalta puheejohtajistoon. Tämä oli myös Helsingin piirin kanta. Siksi annoimme tukemme Sari Multalalle. Antti Häkkänen taas on hienosti ajanut Suomen puolusteollisuutta, joten koimme hänetkin sopivaksi edustajaksi.
Lopulta kaikki tukemamme edustajat tulivatkin valituksia puheenjohtajistoon.
Sunnuntaina vahvistettiin myös Kokoomuksen Tavoiteohjelma nimeltään “Vapaus Onnistua” seuraavalle kahdelle vuodelle. Sen perusteella ja nykyisen hallituksen aikana tehtyjen päätösten perusteella voin stadilaisittain “handu pumpulla” sanoa, että
Kokoomus on se ainoa yrittäjäpuolue !
Ohessa lyhyt tiivistelmä Vapaus Onnistua Tavoiteohjelman yrittämistä ja yrityksiä elinkaaren eri vaiheissa tukevista kohdista:.
Yritystoiminnan käynnistäminen
- Madalletaan yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Nostetaan arvonlisäverovelvollisuuden alaraja 30 000 euroon. Tämä vähentää myös pienyritysten hallinnollista taakkaa.
- Tarjotaan jokaiselle suomalaiselle henkilökohtainen y-tunnus automaattisesti, jotta yrittäjäksi ryhtyminen on hallinnollisesti mahdollisimman vaivatonta.
- Vapautetaan alle 25-vuotiaat yrittäjät sosiaalivakuutusmaksuista. Madalletaan kynnystä ryhtyä yrittäjäksi nuorena, jolloin useimmilla on vielä vähän pääomaa ja paljon epävarmuutta.
Yritysten toimintaedellytysten parantaminen
Hallinto
- Minimoidaan yrittäjien hallinnollinen taakka. Mahdollistetaan pienyrittäjille automatisoitu kirjanpito, verotus ja sosiaalivakuutusmaksujen tilitys. Varmistetaan, että yrittäjät voivat keskittyä hallinnon ja byrokratian sijaan asiakkaiden palvelemiseen parhaalla mahdollisella tavalla.
- Karsitaan yrityksiä kohtuuttomasti rasittavaa sääntelyä. Puretaan erityisesti elintarvike- ja anniskelulainsäädännöstä EU-vaatimukset ylittäviä normeja.
- Kevennetään myös tapahtuma-alan sääntelytaakkaa.
- Lisätään elinkeinotoiminnan ja kilpailukyvyn tukeminen viranomaisten tehtäväksi. Synnytetään hallintoon kulttuuri, jossa yritysten huomioiminen tulee luonnolliseksi osaksi julkisia palveluita.
- Huolehditaan mikro- ja yksinyrittäjien oikeusturvasta. Mikro- ja yksinyrittäjät jäävät usein alakynteen yritysten välisissä sopimussuhteissa. Velvoitetaan viranomainen valvomaan maksuehtolain 30 päivän maksuehdon noudattamista.
Verotus ja veroluontoiset maksut ja tietysti YEL
- Parannetaan kotitalousvähennystä. Pienennetään työn verokiilaa ja vahvistetaan palveluyrittäjyyttä nostamalla kotitalousvähennyksen tasoa ja laajentamalla sitä uusiin palveluihin.
- Yksinkertaistetaan verotusta ja tiivistetään veropohjaa. Karsitaan verotuksesta huonosti perusteltuja ja epätarkoituksenmukaisia poikkeuksia ja vähennyksiä. Ohjataan kasvavia verotuloja työnteon ja yritystoiminnan verokantojen alentamiseen.
- Varmistetaan, etteivät yrittäjien eläkemaksut nouse. YEL-järjestelmän kehittämisessä lähtökohtana on oltava yrittäjyyden edellytysten turvaaminen ja yrittäjien luottamuksen vahvistaminen.
- Uudistetaan yritysten ja pääomien verotusta kasvun tukemiseksi. Uudistetaan yritysverotusta siten, että se kannustaa yrityksiä investoimaan ja kasvamaan. Varmistetaan, että yritysten verotus on Euroopan kilpailukykyisimmällä tasolla.
Rahoitus ja kasvu
- Parannetaan yritysten rahoituksen saantia. Poistetaan ylimääräinen kansallinen pankkisääntely ja kevennetään ylikireitä vakavaraisuusvaatimuksia. Edistetään pankkien välistä kilpailua ja uusien rahoituslaitosten markkinoille tuloa.
- Puretaan keinotekoisia esteitä yksinyrittäjyyden tieltä. Otetaan toiminimiyrittäjät mukaan positiiviseen luottotietorekisteriin. Yrittäjän lainansaanti ja henkilökohtaisten hankintojen tekeminen ei voi jäädä kiinni puutteellisesti toteutetusta luottotietorekisteristä.
- Parannetaan kasvuyritysten rahoituspalveluita. Keskitetään julkisen sektorin yritysrahoitustoiminta yhden katon alle.
- Laaditaan toimialakohtaiset innovaatio- ja kilpailukykystrategiat. Huomioidaan strategioissa muuttuva toimintaympäristö ja tunnistetaan ne vahvuudet ja kasvun mahdollisuudet, joihin Suomen kannattaa tarttua.
- Laaditaan strategia elinkeinorakenteen uudistamiseksi ja karsitaan talouden uudistumista hidastavat yritystuet.
- Houkutellaan Suomeen lisää investointeja. Sujuvoitetaan investointihankkeiden toteuttamista luvituksen yhden luukun periaatteella. Turvataan poikkihallinnollisella yhteistyöllä kunkin investoinnin tarpeet, kuten riittävä osaavan työvoiman saatavuus, infrastruktuuri ja nopea luvitus.
- Toteutetaan puhtaan siirtymän investointiohjelma. Vauhditetaan investointeja puhtaaseen energiaan, teknologiaan ja vähäpäästöiseen tuotantoon nopeammin ja kannattavammin. Hyödynnetään erityisesti verokannustimia, jotta tuet ohjautuvat kannattavimpiin hankkeisiin.
- Turvataan kansallisesti merkittävien investointihankkeiden eteneminen. Priorisoidaan hankkeet lupa- ja valitusprosesseissa. Sujuvoitetaan entisestään kaavoitusta ja luvitusta.
- Vahvistetaan yritysten viennin edellytyksiä. Rakennetaan yrityksille selkeä ja saumaton kansainvälistymisen palvelupolku, jossa rahoitus, neuvonta ja verkostot ovat saatavilla yhdeltä luukulta.
- Karsitaan julkisten toimijoiden päällekkäisyyksiä alueellisesti ja valtakunnallisesti. Vahvistetaan vientirahoitusta ja -takauksia erityisesti kasvuhakuisille pk– ja midcap-yrityksille sekä nopeutetaan päätöksentekoa. Hyödynnetään suurlähetystöverkostoa ja Team Finland -toimintaa aktiivisesti kaupallisten ovien avaajana.
Työmarkkinat
- Luotetaan työntekijöiden ja työnantajien yhteistyöhön työpaikoilla. Mahdollistetaan paikallinen sopiminen työajoista, palkoista, lomista ja kaikista muista työehtosopimuksen määräyksistä.
- Parannetaan yrityskohtaisten työehtosopimusten syntymisen edellytyksiä. Yksi ja sama muotti ei aina sovi kaikille ja kaikkialle. Annetaan ihmisten valita ja sopia.
- Parannetaan työnantajan mahdollisuuksia palkita työntekijöitä ahkeruudesta. Mahdollistetaan palkankorotusten kohdentaminen esimerkiksi henkilökohtaiseen palkitsemiseen ja tulospalkkaukseen 24 kaavamaisten ja joustamattomien yleiskorotusten sijaan.
Yritystoiminnasta luopuminen
- Luovutaan perintö- ja lahjaverosta. Luovutaan pitkällä aikavälillä perintö- ja lahjaverosta kokonaan tai korvataan se muilla veroratkaisuilla. Tällä tuetaan erityisesti sukupolvenvaihtoon liittyviä tilanteita.
- Helpotetaan yritysten omistajanvaihdoksia. Huolehditaan riittävästä rahoituksesta ja riskipääoman saatavuudesta ja sujuvoitetaan yrityskauppojen hallinnollisia prosesseja ja verotuksen ennakoitavuutta
- Annetaan yrittäjille mahdollisuus uusiin alkuihin. Mahdollistetaan henkilökohtainen konkurssi. Uudistetaan maksukyvyttömyyttä koskevaa lainsäädäntöä siten, että ihmisen tai yrittäjän uusi alku on mahdollinen ilman kohtuuttoman pitkää velkavankeutta.
Yrittäjien asialla !
Helsingin Kokoomusyrittäjät ry.
Ari Palhamo
Varapuheenjohtaja
